31.3.2018
Kevään 2018 yhteishaku on päättynyt ja ensimmäisiä lukuja hakukohdekohtaisista hakijamääristä on julkaistu. Hakijamäärät kauppatieteelliselle alalla ovat huimassa kasvussa.
Kevään 2018 yhteishaku on päättynyt ja ensimmäisiä lukuja hakukohdekohtaisista hakijamääristä on julkaistu. Opetushallituksen tiedotteen mukaan hakijoita on eniten kauppatieteelliselle alalle humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen alan kanssa. Hakijoita oli kevään yhteishaussa yhteensä 153 000.
Hakijamäärät kasvussa kaikkialla
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu kertoo Facebook-päivityksessään, että kauppatieteiden hakijamäärät kasvoivat Turussa lähes 40 prosenttia. Vastaavasti Tampereelle hakijoita oli tänä vuonna 4241, kun niitä oli viime vuonna vain 2933. Tampereellakin hakijamäärä oli siis noin 45 prosenttia viime vuotta korkeampi. 10 viime vuoden hakijaa kohden on tänä vuonna siis noin 14 hakijaa.
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa hakijamäärät kasvoivat myös huomattavasti. Kauppatiedettä opiskelemaan pyrkivien määrä kasvoi siellä 8,5 prosenttia. Myös Vaasan ja Oulun yliopistoissa hakijoiden määrä kasvoi.
Aalto-yliopistossa on nähtävissä merkittävä kasvu Aalto-yliopistoon ensisijaisena hakutoiveenaan hakevien määrässä. Ensisijaisten hakijoiden määrä kauppatieteissä on kasvanut huimat 14 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
80 prosenttia ensikertalaisia
Opetushallituksen tiedotteen mukaan hakijoista 80 prosenttia on hakemassa ensimmäistä opiskelupaikkaansa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensikertalaiskiintiöissä on kilpailua opiskelupaikoista. Hakijoiden määrän kasvu voi ennakoida sitä, että todistusvalinnassa valituksi voivat tulla vain erittäin hyvin ylioppilaskirjoituksissa ansioituneet hakijat.
Tänäkin vuonna tilannetta on hankala ennustaa, eikä pisterajoja tai todistusvalinnassa hyväksyttävien todistusten tasoa voi kovin tarkasti vielä arvuutella. Moni todistusvalintaan luottaneista voikin joutua kilpailemaan opiskelupaikasta pääsykokeessa, mikäli todistusvalinnassa taso nousee hyvin korkeaksi.
Paasykoekirjat.fi:n valikoimasta löydät tehokkaan avun pääsykokeisiin valmistaumisessa. Voit tutustua valikoimassamme oleviin kauppatieteen materiaaleihin tästä.
Lähteet: Korkeakoulujen kevään yhteishaussa 153 000 hakijaa. Opetushallitus, tiedote. http://www.oph.fi/ajankohtaista/tiedotteet/101/0/korkeakoulujen_kevaan_yhteishaussa_153_000_hakijaa, Luettu 30.3.2018. Tampereen yliopiston hakijamäärä kasvoi. Tampereen yliopisto. http://www2.uta.fi/ajankohtaista/uutinen/tampereen-yliopiston-hakijamaara-kasvoi-0, Luettu 30.3.2018. Aalto-yliopiston hakijamäärä nousi. Aalto-yliopisto. http://elec.aalto.fi/fi/current/news/2018-03-29-002/, Luettu 30.3.2018. LUT:n hakijamäärä kasvoi jälleen yli 10 prosenttia. LUT. https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/lut-n-hakijamaara-kasvoi-jalleen-yli-10-prosenttia, Luettu 30.3.2018. Vaasan yliopisto joukuttelee hakijoita - eniten kasvua hallintotieteissä ja viestintätieteissä. Vaasan yliopisto. https://www.univaasa.fi/fi/news/yhteishaun_hakijamaarat/, Luettu 30.3.2018. Kauppatieteen pääsykoe. Studentum. https://www.studentum.fi/tietoa-hakijalle/paasykokeet/kauppatieteellinen-6275, Luettu 30.3.2018 Oulun yliopistoon kaikkien aikojen suurin hakijamäärä. Oulun yliopisto. http://www.oulu.fi/yliopisto/node/51785, Luettu 30.3.2018.
info@ky-dealing.fi
puh. 040 751 7591
Toimituskulut
Hinnat
a) Maksut Visa, Visa Electron, MasterCard tai Diners Club-korteilla, laskulla, osamaksulla ja verkkopankissa.
Mikäli haluat maksaa Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla, Profea Oy toimii ainoastaan tuotteiden ja palveluiden markkinoijana ja lisäksi toimittaa tuotteet ostajalle. Reklamaatioista vastaa Klarna.
Klarna toimii Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa tuotteen myyjänä ja kauppa syntyy asiakkaan ja Klarnan välille. Myyjän vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Klarna on myös maksun saaja.
Klarna
Korkeavuorenkatu 34
00130 Helsinki
Finland
Vaihde: 09-425 9970 70
Faksi: 09-689 883 01
Sähköposti: info@klarna.fi
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Klarna yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Klarna ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
b) Lasku. Voimme laskuttaa opiskelijaryhmiä ja yritysasiakkaita. Laskutuksesta tulee sopia Profea Oy:n kanssa erikseen olemalla yhteydessä asiakaspalveluumme.